
FOREX tukee kotimaassa suomalaista nuorisotyötä Allianssin kautta. Yhteistyöllä Planin kanssa voimme tukea myös kansainvälistä hyvinvointia.
FOREX on Planille tervetullut yhteistyökumppani, sillä lentokentän keräyslippaisiin kertyy monia eri valuuttoja. Forex ottaa vastaan lentokentän lipaskeräysrahat kaksi kertaa vuodessa ja lajittelee ne Planille tilitettäviksi varoiksi. FOREX ei veloita Planilta valuutanvaihdosta syntyviä maksuja. Lisäksi FOREX antaa mainostilaa Planille toimipisteidensä sähköisissä mainostauluissa, jotka tavoittavat asiakkaiden lisäksi monet ohikulkijat.
– Yhteistyö FOREXin kanssa on meille ensiarvoisen tärkeää. Monet FOREXin asiakkaista matkustelevat paljon ja ovat saattaneet nähdä matkoillaan köyhyyttä ja epätasa-arvoa. Nyt heidän on helppo antaa tukensa kehitysmaiden lapsille, sanoo Plan Suomen yritysyhteistyöstä vastaava varainhankintapäällikkö Susanna Saikkonen.
Planin keräyslippaat ovat näkyvä osa Finavian kanssa aiemmin solmittua yhteistyötä. Yhteistyöhanke Helsinki-Vantaan lentoasemalla on tuottanut jo lähes 35 000 euroa.
Lisätietoa Planin toiminnasta löytyy täältä.