Koronaviruksesta (COVID-19) johtuen olemme tehneet väliaikaisia muutoksia toiminnassamme.

Kannamme vastuuta

FOREXin ja muiden rahoituslaitosten yhteiskuntavastuu korostuu epävakaina aikoina sekä mahdollisissa kriiseissä.

Teemme kaikkemme jotta Koronaviruspandemia vaikuttaisi toimintaamme mahdollisimman vähän.

Toimintamme pandemian aikana

Hyvin suunnitellun toimintastrategiamme ja valmiustilamme johdosta minimoimme Koronaviruspandemian vaikutukset saatavuuteemme ja palveluihimme. Liikkeidemme aukioloajoissa saattaa kuitenkin esiintyä muutoksia, joten suosittelemme tarkastamaan aukioloajat täältä.

Teemme työtä sen eteen, että viruksen leviämisen riski asiakastiloissamme, asiakkaidemme tai henkilökuntamme kesken olisi mahdollisimman vähäinen.

Olemme siirtyneet etätöihin mahdollisuuksien mukaan. Näin toimimalla varmistamme kaikkien yrityksen kriittisten toimintojen jatkumisen kriisistä huolimatta.

Noudatamme eri viranomaisten (esimerkiksi THL, STM ja UM) sekä hallituksen suosituksia ja määräyksiä.

 

Peruuntunut matka

Olemme päättäneet auttaa asiakkaitamme, joiden matka on peruuntunut koronaviruksesta johtuen. Jos olet vaihtanut meillä valuuttaa ja matkasi on peruuntunut, voit vaihtaa valuutan takaisin euroiksi samalla kurssilla, jolla ostit valuutan meiltä. Emme myöskään peri takaisinvaihdosta palvelumaksua. Esitä asiointisi yhteydessä kuittimme, josta ilmenee meiltä ostamasi summa ja käytetty vaihtokurssi, sekä tosite peruuntuneesta matkastasi.

Matkalta yli jäänyt valuutta

Mikäli sinulle on jäänyt meiltä ostamaasi valuuttaa yli matkaltasi ja esität kuitin alkuperäisestä ostotapahtumasta, toimimme tavanomaisen toimintamallimme mukaisesti, eli emme rajoita takaisin vaihdettavan valuutan määrää. Vaihtokurssina käytämme tällöin senhetkistä takaisinvaihtokurssiamme, emmekä peri palkkiota takaisinvaihdosta.

Muistathan ottaa henkilöllisyystodistuksesi mukaan asioidessasi liikkeissämme.