Suurkaupungit, joissa matkakassa riittää pidemmälle

Kevään viikonloppumatkasesonki on käynnissä, ja monet suuntaavat Euroopan suurkaupunkeihin vaihtelun, kulttuurin ja hyvän ruoan perässä. Mutta mitä päivä kaupungilla oikeasti maksaa?  Genevessä – Euroopan kalleimmassa kaupungissa – päivä kaupungilla maksaa yli kaksi kertaa enemmän kuin Helsingissä ja 140 % enemmän kuin Prahassa. Tämän osoittaa FOREXin uusi Suurkaupunki-indeksi 2026, joka vertaa hintatasoa yli 80 suurkaupungissa.

Myös tänä vuonna saa enemmän vastinetta rahalle suuntaamalla Itä-Eurooppaan. Esimerkiksi trendikkäässä Puolassa Gdańsk, Varsova ja Krakova ovat 16–24 % Helsingin hintatasoa edullisempia. Hintatasoltaan yllättää myös Belgrad, jossa hinnat ovat 38 % edullisemmat. Huomioi, että Serbian dinaareja voi olla hankala saada Serbian ulkopuolelta, joten suosittelemme varaamaan niitä etukäteen, sanoo Elina Viita, FOREX Suomen vt. varamaajohtaja. 

Suosituissa viikonloppukohteissa, kuten Lontoossa (163), Kööpenhaminassa (157) ja Pariisissa (133), matkakassa ei riitä yhtä pitkälle kuin esimerkiksi Prahassa (84). Matkakassan suunnittelua helpottaa tieto piilokuluista, kuten Tšekissä perittävästä 50 korunan (CZK) turismiverosta yöltä matkustajaa kohden. Maksu suoritetaan paikan päällä, usein käteisellä. 
 
Yhdysvaltain itärannikon kaupungit New York (191) ja Miami (174) sopivat hyvin pitkän viikonlopun matkakohteiksi. Kaupungit ovat edelleen kalliita matkailijoille – ne ovat noin 90 % ja 74 % Helsinkiä kalliimpia. Yhdysvalloissa odotetaan lisäksi tippiä lähes kaikissa palvelutilanteissa – ravintolassa noin 20 % hyvästä palvelusta, ja juomarahan voi antaa mielellään käteisellä.

Käteisen käyttäminen on tehokas tapa pitää matkakassa hallinnassa. Monissa maissa käteinen on lisäksi huomattavasti yleisempi maksutapa kuin Pohjoismaissa. Ostamalla valuuttaa ennen matkaa välttää korttimaksuihin liittyvät valuuttalisät ja nostomaksut. 

Piilokulut kannattaa ottaa huomioon ja varmistaa, että matkalla on mukana sekä käteistä että kortti. Näin matkalle on hyvin valmistautunut. FOREXin henkilökunta tuntee kohdekaupunkien käytännöt ja antaa mielellään vinkkejä, sanoo Elina Viita. 

Vertaa yli 80 suurkaupunkia ympäri maailmaa FOREX Suurkaupunki-indeksi 2026

FOREX Suurkaupunki-indeksi 2026: Euroopan edullisimmat ja kalleimmat suurkaupungit

Kaupunki 

Indeksi 

Tirana 

56 

Bukarest 

61 

Belgrad  

62 

Sofia 

67 

Budapest  

73 

Krakova 

76 

Vilna Varsova / Ljubljana 

79 

Ateena 

81 

Zagreb 

82 

Bratislava 

83 

HELSINKI 

100 

Pariisi 

133 

München / Dubrovnik 

135 

Nizza /Salzburg 

137 

Venetsia 

138 

Oslo 

146 

Amalfi / Dublin 

152 

Kööpenhamina 

157 

Lontoo 

163 

Reykjavik 

189 

Geneve 

202 

FOREX Suurkaupunki-indeksi 2026: Maailman edullisimmat ja kalleimmat suurkaupungit

Kaupunki 

Indeksi 

Ho Chi Minh City / Phnom Pehn 

39 

Jakarta 

45 

Manilla 

47 

Nairobi 

49 

Bangkok 

51 

Delhi 

51 

Mumbai 

54 

Baku 

54 

Lima/ Istanbul /Kairo / Tirana / Kuala Lumpur 

56 

Bukarest  

61 

HELSINKI 

100 

Amalfi / Chicago / Dublin 

152 

öpenhamina 

157 

Lontoo 

163 

Los Angeles 

166 

Las Vegas / Tel Aviv 

169 

Miami 

174 

San Francisco 

185 

Reykjavik 

189 

New York 

191 

Geneve 

202 

Tietoa FOREX Suurkaupunki-indeksistä

FOREX Suurkaupunki-indeksi antaa yleisen hinta-arvion siitä, mitä päivä kussakin kaupungissa voi maksaa kahdelle aikuiselle. Vaikka kohteella olisi matalampi kokonaisindeksi, jotkin yksittäiset kulut voivat silti olla korkeampia kuin kaupungissa, jonka indeksi on korkeampi. Indeksi heijastaa hintatasoja tiettynä ajanjaksona ja siihen vaikuttavat valuuttakurssit, inflaatio, paikalliset verot ja kausivaihtelut. Todelliset kustannukset voivat siksi vaihdella matkailutottumusten, ravintolavalintojen ja yksilöllisten kulutustapojen mukaan.